keskiviikko 8. huhtikuuta 2009

Huhtikuuta jo mennään

Kirjoitusrintamalla on ollut hiljaista, jotenkin on laiskuus iskenyt. Eipä paljoa ole tapahtunutkaan, sellasta tavanomasta vaan. Töissä välillä hatuttaa rankasti, mutta päivä kerrallaan eläkeikä sentäs lähestyy :D

Koirarintaman uutisia ei myöskään kauheasti ole. Carloksen rokotukset ovat nyt valmiit, ja varoaikakin on pidetty, joten muihinkin koiriin voidaan alkaa ottaa kontaktia. Sitä tarvittaisiinkin, menin ja ilmoitin sen Kannuksen pentunäyttelyyn! 

Nopea oppimaan tuo riiviö on, parina aamuna harjoiteltiin kotona ennen töihinlähtöä remmissä kulkemista, ja viime viikonloppuna käytiin sitten pikkukoiran kanssa remmilenkillä ihan kahdestaan. Ei se nyt varsinaisesti lenkkeilyä ole, taapertamista lähinnä, kaikki on niin uutta ja ihmeellistä, niin kuusenoksat ja kävyt (joita on kyllä kotipihallakin), kuin kaikki risut sun muutkin. Kyllähän sen huomaa, ettei se remmeily niin ole tuttua, kotona pihalla vaan tähän asti temmelletty, niin kaikki kotipihan ulkopuolella oleva on vähän outoa ja välillä pelottavaakin. Naapurin koirakin, jonka haukkumiseen ei kotipihalla kiinnitetä mitään huomiota, alkaa vähän pelottaa, kun sen saman haukun kuulee lenkillä :D

Tonin ilmoitin Vaasan näyttelyyn siitäkin huolimatta, että se on kirjava ja edelleen ilmavan näköinen. Turkki on menossa tummempaan suuntaan, mutta ei se enää tässä parin viikon aikana miksikään mopiksi ehdi muuttua. Kaunis aussi minulla silti on, sillä on aivan upea pigmentti naamassa, ja tan-väri on melko syvä ja kaunis muutenkin. Kauniit, suorat eturaajat, kissamaisen ketterä liikehdintä ja maatavoittava askellus. Vielä kun sen saisi ymmärtämään, että asennossa seisominen on se näyttelyn a ja o ;) Pitäis varmaan reenata enemmän.

Roger on oma onnellinen itsensä, tällä hetkellä tosin koiraa p*nettaa aivan tolkuttomasti. Pikkukoirille se ei ole vieläkään kertaakaan ärähtänyt, vaikka mielestäni välillä pitäisi. Rooperi on aivan liian kiltti ja kärsivällinen suuttuakseen näille riiviöille. Carlosin mielestä Roger on jumalainen, joten se apinoi Rogeria kulkemalla kotiin tullessa jokin lelu suussaan ympäri, ja on niiiiiiin hieno, kuten Rogerkin :D

Kutistamisprojekti alkaa taas edetä, paino on pudonnut nyt siitä alotuksesta 8 kiloa!

8 kiloa = 16 voipakettia 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti